Belgianpaimenkoiran juuret juontavat 1800-luvun loppupuolelle, jolloin Belgiassa katsottiin tarpeelliseksi luoda kansallinen paimenkoirarotu. Vuonna 1891 professori Adolf Reul tovereineen kokosi yhteen suuren joukon belgialaisia paimenkoiria Cureghemiin tarkastusta varten.
Tämän pohjalta rotua alettiin systematisoida. Professori Reul ja myöhemmin rotuyhdistykset jakoivat koirat karvanlaadun, värin ja päänmuodon mukaan neljään muunnokseen: Groenendael, Malinois, Tervueren ja Laekenois.
Belgianpaimenkoira on keskikokoinen, neliömäinen ja sopusuhtainen koira, joka yhdistää eleganssin ja voiman. Sen tulee olla eloisa, tarkkaavainen ja vailla pelkoa tai aggressiivisuutta.
Pitkäkarvainen, väriltään yksioikoisen sysimusta valkoisilla merkeillä rinnassa.
Lyhytkarvainen, väriltään hiilikärkinen punainen (mahonki/fawn) mustalla maskilla.
Pitkäkarvainen, väriltään hiilikärkinen punainen tai harmaa mustalla maskilla.
Karkeakarvainen, väriltään vaaleanpunainen, jossa on häivähdys hiilikärkisyyttä kuonossa ja hännässä.
Belgianpaimenkoira on yleisesti ottaen aktiivinen, kestävä ja terve rotu, mutta vastuullinen jalostus vaatii tarkkaa terveystilastojen seurantaa ja virallisia tutkimuksia.
Kennelliiton ja rotujärjestön (FinBelge) suosittelemiin terveystarkastuksiin kuuluvat lonkka- ja kyynärnivelkuvaukset sekä kattavat silmätarkastukset ja geenitestit.
Belgianpaimenkoira on äärimmäisen monipuolinen työ- ja harrastuskoira. Sen valtava moottori, työhalu ja poikkeuksellinen toimintakyky tekevät siitä maailmanluokan kumppanin vaativiin lajeihin.
Rotu vaatii fyysisen aktivoinnin lisäksi aktiivista aivotyötä ja selkeää, johdonmukaista ohjausta ollakseen tasapainoinen perheenjäsen.